Siirry sisältöön
Avaa navigointi
_BER1917.jpg _BER1917.jpg

Paranna sydänpysähdyksestä eloonjäämisen todennäköisyyttä

Selviytymisketju

Ketju on yhtä vahva kuin heikoin linkki

Vain yksi heikko linkki selviytymisketjussa voi vähentää merkittävästi sydänpysähdyksestä selviämisen sekä toimintakykyisen elämän mahdollisuutta. Selviytymisluvut sydänpysähdyksestä ovat niin alhaisia, ettei niitä voi hyväksyä. Keskimäärin alle 10 % selviää. Joissain paikoissa selviytymisluvut ovat kuitenkin lähes 30 % ja jopa 50 %.

CoS.png

Mitä tiedämme?

Vuosikymmenten ajan sydänpysähdyksen selviämisluvut eivät ole olleet vakuuttavia, koska emme ole oppineet, mitä voimme tehdä selviytymismahdollisuuksien parantamiseksi.
Nyt tiedämme. Joissain paikoissa toteutetaan muutoksia opitun tiedon perusteella rohkaisevin lopputuloksin. Uskomme, että sydänpysähdyksestä selviytymisen mahdollisuutta voidaan lisätä jopa 50 %, kun autamme parhaiden toimintatapojen toteuttamisessa ja selviytymisketjun vahvistamisessa.

Suurin vaikutus

On todettu, että selviytymistä voidaan parantaa jokaisessa selviytymisketjun linkissä. Ensimmäisten minuuttien aikana sydänpysähdyksen jälkeen apua paikalle hälyttävän ja hätäkeskuspäivystäjän tiimityöskentely voi parantaa selviytymistä nelinkertaisesti. Seuraavan tunnin aikana ammattilaisten suorittama laadukas painelu-puhalluselvytys voi vaikuttaa kolminkertaisesti, ja seuraavien päivien sairaalan elvytyksen jälkeinen hoito voi vaikuttaa kaksinkertaisesti. Yhteenlaskettuna selviytymistä sydänpysähdyksestä on mahdollista parantaa 24-kertaisesti.

Viimeisten vuosikymmenien aikana on keskitytty ketjun kahteen viimeiseen linkkiin: ensiapuun ja sairaalahoitoon. Olemme kuitenkin oppineet, että selviytymistä voidaan parantaa huomattavasti toimimalla aikaisemmin. Eniten selviytymiseen vaikuttavat sydänpysähdyksen aikainen tunnistaminen ja sivullisten antama painelu-puhalluselvytys hätäkeskuspäivystäjän ohjeiden avulla.

Audiovisuaalisen palautteen sisältävä tarkasti kohdistettu elvytyskoulutussuunnitelma auttoi ensiapupalvelujamme parantamaan huomattavasti sydänpysähdyksestä selviytymistä vain 18 kuukaudessa.

Bentley Bobrow, MD, FACEP, Arizonan yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta
_BER4382.jpg

Painelu-puhalluselvytys puhelimitse

Hätäkeskuspäivystäjät ovat ensiarvoisen tärkeitä selviytymisketjun ensimmäisessä linkissä. Painelu-puhalluselvytys puhelimitse (T-CPR), jota kutsutaan myös hätäkeskuspäivystäjän avustamaksi elvytykseksi, optimoi viestinnän hätäkeskuspäivystäjän ja sivullisen välillä. Puhelimitse avustettavassa elvytyksessä hätäkeskuspäivystäjät koulutetaan tunnistamaan sydänpysähdys ja ohjaamaan sivullisia aloittamaan ja suorittamaan korkealaatuista elvytystä. Puhelimitse ohjattu painelu-puhalluselvytys voi lisätä niiden sivullisten määrää, jotka aloittavat elvytyksen sekä parantaa elvytyssuorituksen laatua. 

Monilla hätäkeskuksilla on olemassa olevat protokollat, mutta ne eivät silti tarjoa puhelinavusteista elvytystä. Sydänpysähdyksestä selviämisen lisäämisessä puhelimitse avustettavan elvytysohjelman toteuttaminen hätäkeskuspäivystäjien kouluttamiseksi sekä jatkuva laadun varmistus ovat keskeisessä asemassa.

Miten Laerdal voi auttaa?

Selviytymisketjun vahvistaminen on yksi tärkeimmistä ja vaikuttavimmista tavoista, joilla edistämme missiotamme - henkien pelastaminen. Ratkaisumme on suunniteltu lisäämään sydänpysähdyksestä selviytymistä, ja ne auttavat mm. sivullisten laajan elvytyskoulutuksen toteuttamisessa sekä edistämällä ensivastehenkilöstön korkealaatuisia elvytystaitoja.

Pyydä lisätietoja

We will handle your personal contact details with care as outlined in Laerdal's Privacy Policy.

We will handle your personal contact details with care as outlined in Laerdal's Privacy Policy.